
Tammelan talo sai uusrenessanssihenkisen ilmeensä
vuonna 1903.
Marelan (Kauppakatu 24) päärakennuksen
uusrenessanssityylisen julkisivun suunnitteli turkulainen arkkitehti
August Helenius 1891. |
Rakentamisen
hullut vuodet
Useimmat Vanhan Rauman rakennuksista saivat nykyisen ulkoasunsa 1890-luvun
vilkkaana korjauskautena. Purjelaivakauden lopulla valtameripurjehdus
toi raumalaisille laivanvarustajille suuria voittoja, ja varallisuus
näkyi runsaana rakennustoimintana.
Vanhassa Raumassa korjattiin vanhaa
Monia uusia julkisia rakennuksia nousi vanhan kaupungin ulkopuolelle,
mutta yksityiset kaupunkilaiset eivät halunneet lähteä
asuinsijoiltaan kauemmas. Koska tiiviissä kaupunginosassa ei
kuitenkaan voinut rakentaa uutta ilman suuria asemakaavamuutoksia,
Vanhassa Raumassa ryhdyttiin ahkerasti korjaamaan vanhaa. Rakennuksia
laajennettiin, kivijalkoja, sisätiloja ja ullakkokerrosta korotettiin.
Uusrenessanssityyli oli muodissa
Useat
Vanhan Rauman rakennukset saivat 1890-luvulla uusrenessanssihenkisen
ulkovuorauksen. Talojen julkisivut jaettiin vaakasuorilla listoituksilla
vyöhykkeisiin, joista toiset laudoitettiin vaaka-, toiset pystysuuntaan.
Ikkunoiden vuorilaudoituksista tehtiin koristeelliset.
|